Kirjoittajat
Matti Verkasalo ja
Jarkko-Juhani Henttonen

Graafinen suunnittelu
Kai Arponen

Tarjoushinta 49,90 + postituskulut 9,00

Vapaa Lasku - Kirja-arvosteluja

 

 

Tieto Finlandia

Tieto-Finlandia -raadin perusteluista: Kirja valittiin v. 2013 Tieto-Finlandiakilpailun finaaliin

Ei jää epäilystäkään, että Vapaalasku on syntynyt tekijöiden rakkaudesta ja intohimosta harrastukseensa. He tarjoavat seikkaperäisen johdatuksen kaikkeen, mitä vapaalaskijan on otettava haltuun jo ennen rinteeseen nousemista alkaen varusteista ja valmistautumisesta aina luonnontuntemukseen ja hätätilanteisiin. Tarinat Suomen ja maailman huippurinteiltä kertovat, mitä laji parhaimmillaan – ja myös pahimmillaan. Kokonaisuuden kruunaavat jylhät kuvat ja yksityiskohtia myöten mietitty viileän raikas ulkoasu. Tavallinenkin hiihtelijä on myyty.



 

Retki

Retki / Aksana Kurola   

Kuusi vuotta työstetty kirja on kaunista katseltavaa ja sopii kenen tahansa sohvapöydälle selattavaksi. Teoksen tekstit vievät matkalle vapaalaskun syvällisyyteen – sen upeisiin hetkiin, ja antaa ymmärryksen myös lajin hengenvaarallisuudesta. Tämä karu realiteetti saa palaamaan kirjan ääreen kerran jos toisenkin. Tieto antaa lukijalle mahdollisuuden valita tavan ja riskitason, jolla lajia haluaa harrastaa. 

Kirjan avulla kuka tahansa kohtuullisen hyväkuntoinen liikunnallinen ihminen ikään ja sukupuoleen katsomatta voi ammentaa itsellensä vuoriston ja tuntureiden maailman. Se antaa avaimet kohti unelmaa.

312-sivuinen kirja on hyvin perusteellinen ja aiheisiin on paneuduttu pintaa syvemmältä. Teoksessa yhdistyy tieto ja luovuus niin kuin vapaalaskussa itsessään.



 

Latu & Polku

Tapani Leppänen     

Kirja on hengästyttävän perusteellinen, mutta samaan aikaan helppolukuinen. Yksinkertaisimmatkin asiat ja käsitteet määritellään vangitsevalla tyylillä, jossa mitään ei pidetä itsestään selvänä. Rautalankamalli toimii ja johdattaa lukijan peruskoulun maantieteestä geologian, meteorologian, fysiikan, kemian ja psykologian jatko-opintoihin. 

Perusteellisimmat esitykset koskevat lumen ja vuoriston ymmärtämistä. Lumiturvallisuuteen liittyvät asiat käsitellään seikkaperäisesti, mutta käytännön taitojen lisäksi kirjassa tutkaillaan ansiokkaasti myös ihmismielen liikkeitä ja ryhmän dynamiikkaa. 

Sisältöä rikastuttavat upeat kuvat ja kokeneiden suomalaislaskijoiden omakohtaiset kokemukset.

Kirjoittajista Jarkko-Juhani Henttonen kuuluu lajin suomalaisiin pioneereihin ollen eittämättä yksi tämän maan kokeneimmista vuorilla liikkujista. Idean isä, Matti Verkasalo, on löytänyt vapaalaskun varttuneemmalla iällä ja tarkastelee asioita sopivasti boksin ulkopuolelta.

Latu ja Polku 1/14  ”Palaute”

Nettikyselyssämme tiedustelimme myös lukijoiden mielipiteitä vuoden 2013 parhaasta ulkoilukirjasta. 

Viime vuoden uutuuskirjoista eniten ääniä saivat Matti Verkasaloj ja Jarkko-Juhani Henttosen Tieto-Finlandia –ehdokas Vapaa Lasku sekä Milla Madetojan Erätulilla. Molemmat kirjat esiteltiin Latu & Polku – lehden numerossa 6/2013.



 

Lapin kansa

Riku Lavia

Vapaalaskijan hakuteos

Tekemään oppii vain tekemällä. Lukemisesta ei kuitenkaan ole haittaa. Tämä pätee myös vapaalaskuun. 

Aiheesta on maailmalla julkaistu jo muutama kirja. Tietoa on myös netissä. Suomalaisen lukijan kannalta kaikki tieto on tähän saakka kuitenkin ollut sirpaleina siellä sun täällä. Englanninkieliset tekstit vilisevät lisäksi termejä, jotka eivät avaudu aloittelijalle.

Niinpä Matti Verkasalon, Jarkko-Juhani Henttosen ja Kai Arposen kirjoittamaa kirjaa Vapaalasku on pidettävä vähintäänkin kulttuuritekona. Lajia koskeva tieto on nyt ensimmäistä kertaa luettavissa samoista kansista ja suomeksi. 

Kirjaa tehtiin pitkään ja hartaasti. Se näkyy perusteellisena, paikoin ehkä turhankin perusteellisena, paneutumisena aiheeseen. Esimerkiksi vuoristojen syntymekanismia kuvattaessa mennään maapallon ytimeen saakka. 

Sivuja on yli 300. Tietomäärä on suorastaan hengästyttävä. Tekstin sekaan on onneksi ripoteltu laskijoiden kertomuksia Suomen ja maailman rinteiltä. Ne keventävät lukukokemusta.

Vapaalaskusta kiinnostuneille Vapaalasku on erinomainen oppikirja takamaastojen kiehtovaan maailmaan. Lajia jo pidempää harrastaneille se on kattava hakuteos, jota ei kannata jättää hankkimatta.



 

Relaa

RELAA.COM  / Antti Laiho 

Matti Verkasalon ja Jarkko-Juhani Henttosen vuosia työstämä Vapaa Lasku -kirja on nyt valmis, painettu ja matkalla lukijoille. Kirjan oli tarkoitus valmistua jo jouluksi 2011, mutta omakustanneprojekti kuitenkin venyi. Virallisesti kirja ilmestyy tänään tiistaina 26.2., kun kirjan julkkareita juhlitaan Burton Storessa Helsingissä.

Vapaa Lasku -kirjan tapauksessa erittäin kliseinen sanonta hyvää kannattaa odottaa, pitää erinomaisesti paikkansa. Verkasalo ja Henttonen ovat kirjallaan tehneet tärkeää ja uraauurtavaa työtä suomalaisen vapaalaskukulttuurin eteen. Kirja varmasti lisää uusien harrastajien laji-, luonto- ja turvallisuustietämystä sekä antaa konkareillekin ajattelemisen aihetta – ja myös elämyksiä.

Tiedollisesti kirja ei tuo varsinaista uutta. Sama informaatio on ollut löydettävissä palasina maailmalta aihepiiriin perehtymällä ennenkin. 

Silti kirja on erittäin ansiokas esitys. Ensinnäkin se on suomenkielinen. Koskaan aikaisemmin en ole voinut näin kootusti ja kattavasti lukea aiheesta omalla äidinkielelläni. Eikä kirjoittaminen takuulla ole ollut helppoa. Tämän aihepiirin asioista puhutaan usein vierasperäisillä termeillä, joille järkevän ja ymmärrettävän suomenkielisen vastineen valitseminen ei varmasti ole ollut kirjan tekijöille mutkatonta. 

Ja toisekseen Vapaa lasku -kirjassa on tunne mukana. Osaltaan tunteisiin vetoavat suomalaisten vapaalaskijoiden omakohtaiset vuorikertomukset, joita on ripoteltu kautta kirjan. Lisäksi, etenkin kirjan alkuosassa, kirjoittajien oma polte lajiin, vuoriin ja lumeen käy selvästi esille.

Välillä polte ja mielipiteet ovat jopa hieman häiritseviä, sillä ainakin minä luin kirjaa pääasiassa tietokirjana. Kirjoittajien mukaan lumilautailu esimerkiksi "joutui mukaan olympialaisiin". Meno on kirjan alkuosassa myös melko kovaa: "kovempaa vauhtia pidetään vapaalaskussa yleisesti parempana" ja "suurin haaste [vapaalaskussa] on selvitä elävänä".

Kirjan sisältöön liittyy vahvasti human factor, onnettomuuksiin vaikuttavat inhimilliset tekijät. Tätä aihetta ei ole keskitetty vain yhteen lukuun, vaan se kulkee muun sisällön rinnalla ja osittain siihen upotettunakin.

Kirjan kirjoittajien ajatuksissa human factoriin liittyy läheisesti toinenkin englanninkielinen käsite, mountain sense. Myös se sisältyy moneen kirjan aihealueista. Termiä on vieläpä vaikea kääntää: englanninkielessä sana sense viittaa sekä aisteihin, tunteeseen että järkeen. 

Ihmisten inhimillinen toiminta virheineen on toki tiedostettu muillakin elämänalueilla kuin vuorilla liikkumisessa, mutta sen saaminen osaksi toimintakulttuuria on luonnossa erityisen haastavaa. Töistä voi saada potkut, jos ei noudata toimintaohjeita, ja liikenteessä rapsahtaa sakot. Mutta miten riskitekijöitä voidaan vähentää vapaalaskussa? Jäljelle jäänee yleinen (turvallisuus)kulttuurin edistäminen ja koulutus. Näihin kirjalla on paljon annettavaa. Esimerkiksi kirjan lukuisat, konkreettiset riskinhallinnan menetelmät ovat oivia työkaluja kenelle tahansa ja jo itsessäänkin erittäin arvokasta sisältöä. 

Kirjan ulkoasusta vastaa Kai Arponen, joka on osannut paketoida tuhdin asian nykyaikaiseen ja helposti lähestyttävään muotoon. Luonnollisesti lasku- ja vuorikuvat ovat näyttäviä, mutta myös kuvitukset ja taulukot on tehty taidolla miellyttäviksi ja luettaviksi. Osa kuvituksista, kuten 3x3-riskinhallintamatriisi, ovat tiukkaa infografiikkaa.

Kirjan laskukuvissa on paljon lumilautailijoita, mikä ei ole yllätys, sillä kirjan tekijät ovat lumilautailijoita. Mutta ei hiihtokuviakaan ole unohdettu: vanhin niistä on 6000 vuoden takaa! 

 

RELAA.COM KESKUSTELUA

Markku Jussila (27.02.13 13:42)

Oma pika-arvio. Yritän olla puolueeton vaikka se on vaikeaa.

Kirja isolla K:lla, I:llä, R:llä, J:llä ja A:aalla.

Tätä ei siis ihan heavyllä lueta läpi, vaan lukiessa kuluu taustamusiikkia laidasta laitaan. Sellainen opus, joka kannattaa nauttia parin tunnin erissä. Niitä parin tunnin sessioita tarvitaan tähän kirjaan niin monta että kuluu helposti muutama laskukausi ennen kuin voi sanoa varmasti lukeneensa ihan koko kirjan.

Jos ajattelee vain lukaista kaverin kirjan niin homman voi unohtaa. Tämä on sellainen järkäle, ettei oikein sovellu tuollaiseen lyhyen ajan sisällä lukemiseen. Vaikka sen tekisi urakkana, niin varmasti jäisi tarve palata myöhemmin muutamaan juttuun.

Sisältönä tavallaan monta kirjaa: kahvipöytä/kuvakirja, novellikokelma, romaani, tietosanakirja, opaskirja...

Jos ajatellaan digimaailmaa niin tätä kirjaa ei olisi ollut helppo digitalisoida. Tarvittaisiin sekä perus digikirja että wikipedia-tyyppinen tietosysteemi että opetusanimaatiokokoelma että video- ja falokuvafiilistelyosio. Mikään noista tekniikoista tai julkaisutyyleistä ei yksinään palvelisi koko setille.

Jos ajatellaan hintaa tai sitä ikuista hinta-laatu-suhdetta, niin paha verrata mihinkään. Tavallaan kun kyseessä on jotain muuta kuin vain kirja. Pitäisikö sittenkin verrata yli 200 euron lumiturvakurssiin? Vai ehkä fiilispuolen ison roolin takia vain 50 euron vapaalaskuaiheiseen leffafestariin? Tai vain 30 euron laskulehden vuosikertaan, joka tosin jäisi sivumäärältään ja jopa valokuvien määrältäänkin reilusti kirjaa pienemmäksi? Vertaisin kirjaa ehkä sekä sisällöltään että ajalliselta vaativuudeltaan johonkin viikonloppureissuun joka sisältää pienen lumiturvakurssin, iltabileet perin laskuleffan parissa ja mukavan laskupäivän. Sellainen ei välttämättä irtoaisi ihan 70 eurolla.

Summa summarum: ISO KIRJA. Hyvä tai huono? Ihan sama. Ennenkaikkea täysin omanlaisensa pläjäys.

Voisi ajatella että vapaalasku ansaitsi ja tarvitsi vihdoin tällaisen suomenkielisen perusteoksen. Toisaalta se olisi väärin, koska vastaavaa ei ole mistään muusta lajistakaan. Ei tällaista ole suomeksi mistään vesitouhuista, pyöräilyjutuista tai skeittihommistakaan. Eikä rinnelaskutouhuista vaikka niiden parissa olisikin moninkertainen määrä populaa. Jostain juoksemisesta saattaa vastaavaa olla, mutta sielläkin joutuu helposti kahlaamaan paria teosta kun tieto ja fiilispuoli hajonnut eri kansiin. Vapaalasku on siis kirjan osalta nyt kertaheitolla ihan omassa sfäärissään. Sekä hyvässä että pahassa.



 

Lumipallo

LUMIPALLO/blogi Niko

Kirja-arvostelu: Vapaa Lasku  V/2014

Vapaa lasku Ei mikään pikkupokkari.

Kauden loputtua ja ensimmäisten helteiden kolkutellessa ovelle ajattelin pitää reilun tauon kaikesta lasketteluun liittyvästä. Innostukseni harrastusta kohtaan ei suinkaan ole hiipunut, mutta kuukausien tiiviin laskettelun, matkailun ja bloggaamisen jälkeen aloin jo kaivata aikaa kypsytellä rauhassa uusia aiheita ja suunnitelmia uutta kautta varten. Etäisyyden ottaminen rinne-elämän kuitenkin viivästyi hieman, sillä sain sattumalta käsiini paljon esillä olleen ja kehutun teoksen Vapaa Lasku.

Olin jo talvella etsinyt teosta kirjastoista, mutta tuolloin kaikki pääkaupunkiseudun kirjastoissa olleet kappaleet olivat lainassa, mikä tietysti osaltaan lupaili hyvää. Päätin antaa pahimman ruuhkan mennä ohi yrittää uudestaan vasta joskus loppukesällä, mutta etsiessäni nyt keväällä aivan muita kirjoja Kauniaisten kirjastosta huomasin yllättäen, että yksi kappale sanottua teosta odotti ottajaansa hyllyssä aivan silmieni edessä. Niinpä päästin kirjan pölyä keräämästä ja lähdin kotiin pidentämään laskukauttani kirjallisten harrasteiden parissa.

Raskasta laatua

Vuonna 2013 ilmestynyt Matti Verkasalon, Jarkko-Juhani Henttosen ja Kai Arposen Vapaa Lasku on iso ja painava teos. Ensimmäinen ajatukseni olikin, ettei 312-sivuista kovakantista kirjaa ehkä ole kovin mukava lukea junassa, lentokoneessa tai aurinkotuolissa. Mutta mukavuudesta viis, koska kirjan paksuus ja hieno ulkoasu nostivat odotukset korkealle. Kaikesta näki heti, ettei kirjaa ollut tehty hätäilemällä eikä pikkurahalla.

Kattavasti perusteista

Kirja alkaa lajin ja sen historian esittelystä, minkä jälkeen luvuittain seuraa suuri määrä tietoa niin luonnosta, säästä, varusteista, turvallisuudesta kuin muistakin lajin turvallisessa hallinnassa tarvittavista asioista. Teksti on erittäin asiapitoista, ja esimerkiksi sääilmiöitä käsittelevät osat tarjoavat paitsi lajissa tarpeellista tietoa myös tervetullutta kertausta niille, jotka ovat sattuneet nukkumaan koulun maantiedon tunneilla. Kirjan monet muutkin osat sopivat myös tietolähteeksi kelle tahansa vuoristossa liikkumisesta tai vaelluksesta kiinnostuneelle.

Vaara vaanii, laskijat kertovat

Yksi kirjan tärkeimmistä aiheista on lumiturvallisuus, ja sitä käsitelläänkin hyvin kattavasti. Huomiota saavat niin lumivyörytyypit, riskien arviointi, lumiturvallisuusvälineet, ryhmässä toimiminen kuin ensiapu- ja pelastustoiminta jne. Paikoin teksti on hieman pelottelevaa, muttei syyttä. Ennen kirjan lukemista tai aiheeseen tutustumista melko harvoille ehkä tulee mieleen, että monet etukäteen varsin vaarattomiltakin tuntuvat tilanteet tai jo pienehköt lumivyöryt saattavat johtaa erittäin vaarallisiin tilanteisiin ja jopa kuolemaan.

Mukavaa vastapainoa asiapitoiselle sisällölle tarjoavat lukujen lomaan sijoitetut kertomukset, joissa vapaalaskun harrastajat kertovat kokemuksistaan. Mukaan mahtuu niin tarinoita unohtumattomista ja hienoista kokemuksista kuin epätoivon tunteista ja järkyttävistä onnettomuuksista. Vahvan omakohtaiset kertomukset tuovat lukijankin hyvin lähelle niitä tunteita, joita vapaalaskussa voi parhaimmillaan ja pahimmillaan tuntea.

Välittyvää intohimoa
Vapaa lasku Laadukas taitto ja hienot kuvat lisäävät lukunautintoa.

Suuresta tietomäärästään huolimatta Vapaa Lasku ei ole raskaslukuinen teos. Aihealueet on jaettu selkeiksi kokonaisuuksiksi, joista on tarvittaessa helppo etsiä itseä eniten kiinnostavat asiat. Kirjan kieli on myös kiitettävän hyvää, ja taitavasti toteutettu taitto ja upeat kuvat tekevät lukemisesta miellyttävää ja innostavaa. Myös kirjoittajien intohimo lajia kohtaan tulee myönteisellä tavalla esiin läpi koko kirjan.

Kirjan lukeminen ei tietenkään korvaa käytännön harjoittelua, kurssien käymistä ja tietojen ammentamista lajin konkareilta, mutta Vapaa Lasku antaa hyvän yleiskuvan lajista. Lisäksi kirjaa on mahdollista käyttää tietopankkina ja jo opittujen asioiden kertaamiseen. Niille lukijoille, joille vapaalasku on vielä vierasta, kirja saattaa hyvin myös toimia alkusysäyksenä lajin pariin.

Yli rajojen?

Vuoden 2013 Tieto-Finlandia-ehdokkaanakin ollut Vapaa Lasku on lajin harrastajamäärään nähden miltei häkellyttävän laaja ja laadukas teos, joka ansaitsee paikkansa jokaisen lajista kiinnostuneen kirjahyllyssä. Vastaavaa teosta ei kovin monen muun lajin harrastajilla ole. Kirjan luettuani aloinkin heti miettiä, millaiset vientimahdollisuudet kirjalla voisi olla. Käännöksenä kirjaa voisi huoleti viedä ulkomaillekin osoituksena suomalaisesta vapaalaskun tieto-osaamisesta.

– Niko




FT Onni Järvisen kommentteja kirjan lumiosioon tammikuu 2014 

Olen lukenut kirjan läpi ja täytyy sanoa, että olette tehneet kyllä erittäin hyvää työtä. Pahin pelkoni etukäteen oli se, että olette yleistäneet liikaa asioita, mikä on yleensä isoin ongelma kun kirjoitetaan luonnonilmiöistä, mutta tällä kertaa näin ole päässyt tapahtumaan. Olette juuri sopivasti saaneet tiivistettyä asiat ilman, että asiat vääristyisivät tai tulisi liian epätarkka kuvaus asiasta.

Kaiken kaikkiaan olette kyllä kirjoittaneet pirun hyvän kirjan. Lämpimästi suosittelen sitä kaikille laskettelijoille ja ihmisille joita kiinnostaa lumi ja vuoristoalueet. 

(Onni Järvinen väitteli 27.9.2013 Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Annual cycle of the active surface layer in Western Dronning Maud Land, Antarctica".)

 


Tilaa tästä